Kunta uudistaa koulun ympäristöä
Kesäkuu ja koululaisten kesäloma aloittivat hyörinän Isolahden koulun ympäristössä. Piha-alueella kolistelevat nyt kaivinkone, suojeltu piharakennus on saanut uuden maalipinnan ja viereiselle kentälle on noussut aita. Nämä ovat ensimmäiset merkit uudistuksista, joita Muuramen kunta on tekemässä koulun alueelle.
Uudistusten myötä Isolahteen saadaan pitkään kaivattu lähiliikuntapaikka. Alueen suunnittelussa on kunnan puolesta kuultu lapsia ja nuoria liikunta- ja leikkivälineiden osalta ja aikuisväestöä ulkokuntosalialueen osalta. Isolahden kyläyhdistys ry keräsi aikuisväestön ajatuksia kunnan pyynnöstä toukokuussa mm. sosiaalisessa mediassa, kohtaamisissa kylänraitilla ja koulun vanhempainkerhon kautta. Kyläyhdistyksen koostaman vastineen voit lukea tämän jutun lopusta.
Muuramen kunnan liikuntajohtaja Hannele Alanärän mukaan Isolahden lähiliikunta-alue rakennetaan kahdessa vaiheessa. Kuluvana vuonna tehdään maanrakennus- ja pohjatyöt, varustetaan lasten ja nuorten leikki- ja liikuntavälineistöä, lisätään pihan yleisvalaistusta, erotetaan paikoitusalueet liikunta-alueista aidalla ja rakennetaan suojatie P-paikalta koulun pihaan.
Vuoden 2020 suunnitelmana Muuramen kunnalla on täydentää parkouralueella sekä aikuisille tarkoitetulla ulkokuntosalialueella erillisrahoituksella. Kunnassa on myös muita kehittämissuunnitelmia Isolahden osalta mm. koulun tuntumassa sijaitsevien Muuramen kunnan tonttien myyntiin laittamisesta sekä niille johtavan kokoomatien rakentamisesta.